Pikku-Olavin iltasatuja

Uimarannalla

2011-07-26T20:34:00.000+03:00

Niin kuumaa kesän alkua ei ollut ollut nallemuistiin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja helle hiipi karhujenkin koloihin ennen kukon laulua. Vain rannan leppeässä tuulessa oli mukava viettää kuumia kesäpäiviä. Tuhi-Nalle eväskoreineen, Äkä-Pussi snorkkeleineen ja Touhu-Taavo kiikareineen seisoivat rantakoivun katveessa ja tähyilivät järvelle.

- Veden täytyy olla jo todella lämmintä, pohti Touhu-Taavo.
- Sitä se onkin. Minulla on snorkkeli ja uimahousut mukana, hihkui Äkä-Pussi. Kokeilin vettä eilen, se oli lämpöistä, ja tänään menen snorklaamaan!
Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi juoksivat hiekan poikki veden rajaan. Koivun alla Tuhi-Nalle tutkiskeli eväskoriaan.
- Tulehan jo Tuhi-Nalle, huikkasi Äkä-Pussi ja hyppäsi tasajalkaa veteen niin, että vettä räiskyi Touhu-Taavon tassuille. Vesi oli tosiaan lämmintä.
- Ei minua kiinnosta uida, mumisi Tuhi-Nalle tassutellessaan tovereidensa luo ja haukkasi ison palan eväskorista löytämäänsä hunaja-voileipää. Äkä-Pussi hyppi vedessä ja Touhu-Taavokin astui nilkkoja myöten veteen seisomaan. - Tämä tuntuu mukavan vilpoiselta varpaiden välissä, hän totesi.

Tuhi-Nalle katseli Äkä-Pussin iloista hyppelyä ja Touhu-Taavon tassullaan piirtämiä kuvioita veden pintaan. Tuhi-Nallen olisi tehnyt mieli kokeilla vettä, mutta häntä pelotti. Tuhi-Nalle ei ollut koskaan pitänyt vedestä, sillä se oli aina kylmää. Ja oli turvallisempaa pysyä poissa vedestä, hän ajatteli istahtaessaan rantahiekalle parin askeleen päähän. Touhu-Taavo lähti kahlaamaan vesirajan suuntaa kohti rantaan seilaavaa ajopuuta. Taavo aikoi ottaa sen talteen ja veistää siitä ehkä kanootin. Äkä-Pussi veti snorkkelia päähänsä ja rynnisti syvemmälle päin. Hän oli jo vyötäisiään myöten vedessä. Tuhi-Nalle seurasi rantatörmältä lentoon lähteviä pääskysiä ylös taivaalle ja tunsi sokaistuvansa auringon kirkkaudesta.

Päivä ei olisi voinut olla kauniimpi.

Yht'äkkiä Tuhi-Nalle havahtui avunhuutoon. Äkä-Pussi räpiköi vedessä aivan liian syvällä, eivätkä tassut yllä pohjaan. Sillä sekunnilla Tuhi-Nalle hyppäsi pystyyn ja huusi apua Touhu-Taavon suuntaan, mutta vaikka Taavo olikin kuullut Äkä-Pussin huudot ja oli jo juoksemassa heitä kohti, hän oli kaukana. Tuhi-Nalle katsoi Äkä-Pussia ja heidän välissään laineilevaa vettä. Vieressä kepin nokassa oli pelastusrengas. Enempää miettimättä Tuhi-Nalle nappasi renkaan kainaloonsa ja astui veteen. Se ei ollutkaan kylmää, mutta Tuhi-Nalle ei ehdi huomata sitä rynnätessään auttamaan ystäväänsä. Itseasiassa Tuhi-Nalle onkin hyvä uimari ja hetkessä hän saapui Äkä-Pussin luokse. Äkä-Pussi tarttui tassullaan pelastusrenkaaseen ja kun Tuhi-Nalle ui kohti rantaa vetäen voipunutta Äkä-Pussia perässään, Touhu-Taavo oli heitä vastassa. Tuhi-Nalle ja Touhu-Taavo vetivät Äkä-Pussin pois vedestä ja he kaikki heittäytyvät selälleen kuumalle hiekalle.

- Se oli lähellä, huokaisi hengästynyt Touhu-Taavo. - Siinä meinasi käydä köpelösti.
- Kiitos Tuhi-Nalle, sinä pelastit minun henkeni, sanoi kiitollinen Äkä-Pussi.
Hiljaisuuden jälkeen Tuhi-Nalle rykäisi nolostuneena: - Mutta minä pelkään vettä. Olen aina pelännyt, paitsi äsken.

Nallet olivat hiljaa ja katselivat taivaalla lentäviä pääskysiä. Hengityksien tasauduttua heitä alkoi jo vähän hymyilyttää.
- Kieritään eväskorille, siellä on mehua ja hunaja-voileipiä, viimeisenä perillä saa etsiä metsämansikoita jälkkäriksi, keksi Tuhi-Nalle ja lähti kierimään kohti rantakoivua ja eväskoria. Toiset seurasivat ja hiekka pöllyten karhut kierivät rannalla. Perillä kaikkia nauratti.

Eväskorille keräytyneiden kaverusten tutkiskellessa antimia, Harakka Hakkarainen lensi metsän siimeksestä rantaan, mutta rääkäisikin kauhusta huomatessaan karhut. Raakkuen harakka lensi pois. Nallet katsoivat toisiaan ja tajusivat, että hehän näyttävät ihan hiekkamonstereilta. Märät nallet yltäpäältä hiekan peitossa. Onpas hupaisaa. Hunaja-voileivät tassuissaan nallet hyppelivät ja örisivät hiekkamonstereina pitkin rantaa. Eväiden jälkeen kukaan ei enää kuitenkaan muistanut, kuka oli ollut viimeinen eväskorilla, joten karhut lähtivät poimimaan metsämansikoita porukalla.

Kotimatkalla Tuhi-Nalle lupasi opettaa Äkä-Pussin uimaan kunnolla. Heti seuraavana päivänä.

Kevätjuhla

2010-05-08T19:15:00.000+03:00

Karhujen metsässä kevät on vihdoin koittanut. Valkovuokkojen verho peittää melkein koko maan ja Tuhi-Nallen on vaikea kulkea mättäältä toiselle. Tuhi-Nalle mielestä valkovuokot ovat kauneimpia kukkia koko maailmassa, sillä ne muistuttavat häntä kesän tulosta. Ei niiden päälle voi sen tähden astua. Ja keväällä Tuhi-Nallekin on vähän pirteämpi karhu.

Toukokuussa Tuhi-Nalle järjestää juhlat kaikille ystävilleen. Kevätjuhla on karhujen kesän ensimmäinen juhla. Ja Tuhi-Nallen juhlissa on aina kaunista. Oksilla roikkuu kynttilälyhtyjä ja Touhu-Taavo on rakentanut tantereelle roihuavia jätkänkynttilöitä. Pöydissä kimaltelee puhtaat posliinit ja kristallit. Juhlavieraiden kaulaan puhalletaan värikästä serpentiiniä ja päähän asetetaan värikkäät juhlahatut.

Harakka Hakkarainenkin on osallistunut juhlavalmisteluihin. Hän on tuonut juhliin suurimmat aarteensa - peilin palaset, joita hän on ripustanut lyhtyjen ympärille. Niistä heijastuu valonsäteitä ympäri juhlapaikkaa ja illan hämärtyessä kaikki näyttää kovin kauniilta ja taianomaiselta.

Juhlien alussa Tuhi-Nalle kohottaa vieraille tervetulomaljan. Laseissa poreilee Tuhi-Nallen itse tekemää hunajasimaa, joka maistuu niin pienemmille kuin isommillekin vieraille. Ja kun on kyse Tuhi-Nallen juhlista, siirrytään jo pian pöytien ääreen. Pöydät notkuvat kaikenlaisesta herkusta. On hunajapiiraita, hunajakinuskikakkua, hunajarusinakeksejä ja hunajalla kuorrutettuja räiskäleitä. Jokainen laatu maistuu toistaan paremmalta, söi niitä missä järjestyksessä tahansa. Niin ainakin on Äkä-Pussin mielestä.

Ja kun karhujen vatsat alkavat pullottaa herkuista, on aika leikkiä ja kisailla. Kun nuorimmat nallet telmivät hippasta tantereella, isommat karhut pelaavat kirkonrottaa, polttopalloa ja viimeistä paria uunista ulos. Juhlissa on niin hauskaa, ettei kukaan halua mennä nukkumaan. Siispä nauru ja iloiset kiljahdukset kaikuvat metsässä pitkälle yömyöhään.

Hyvää Syntymäpäivää!

2010-04-23T10:00:00.002+03:00

Äiti kysyy,
missä on mun pikkuinen?
Eilenhän vasta,
istui tässä poikanen.

Isä miettii,
mihin on aika mennyt?
Karhun kolossa,
talviuntako syleillyt?

Niin mihin katosi,
se pienen pieni poika?
- Vierähti vuosi,
kasvatti pienestä ison.

Yksi keväinen aamu

2010-04-08T18:39:00.000+03:00

"Hätsiiii!"

Tuhi-Nalle heräsi isoon aivastukseen, kun juuri hetki sitten unessa hänen nenäänsä olivat kutitelleet kesäkukkaset aurinkoisella niityllä. "Hätsii, hätsii, hätsii!!" Voi ei, ajatteli Tuhi-Nalle ja kaiveli nenäliinaa tyynynsä alta silmiään toisella tassulla hieroskellen.

Saatuaan silmänsä auki, Tuhi-Nalle huomasi, että pesä oli hiiren hiljainen, eikä Touhu-Taavoa ja Äkä-Pussia näkynyt missään. Raollaan olevasta pesän ovesta kimmelsi kirkas valo.

"Voi ei, voi ei, voi ei!" kiljaisi Tuhi-Nalle ja ryntäsi ovelle. "Voi ei, nyt on kevät... HÄTSII!!!"

Metsän kylpiessä auringon valossa, kevättalven valkoisella hangella Tuhi-Nallea odottelivat hänen ystävänsä.

"No johan sinäkin maltoit herätä kevättä haistelemaan," tokaisi Äkä-Pussi. "Me ollaankin jo oltu hereillä viikon päivät," jatkoi Touhu-Taavo ja lisäsi: "Ajateltiinkin sinun heräävän, kun tuo viereinen pajukko alkaa kukkia." Karhuja nauratti ja sehän sai Tuhi-Nallen aivastelemaan vähän lisää.

Siinä sitten toverukset istuskelivat keväthangella ja oikoivat jäseniään pitkän unen päätteeksi. Harakka Hakkarainenkin piipahti tervehtimään, mutta Hakkaraisella oli kova kiire tutkimaan maalaistalon räystäiden reunoille ilmestyviä kiiltäviä kristalleja, joiden varalle Hakkaraisella oli jokin hyvä varastointi-idea. Nalleja nauratti tohina, jonka jääpuikot olivat Hakkaraisessa aiheuttaneet.

Siinä hangella olisivat karhutoverukset istuskelleet vaikka koko päivän, jollei talviunien tyhjentämät vatsat olisi sanoneet toista. Vaan eipä vielä lumisessa metsässä ollut marjoja syötäväksi. Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi tuumivat, että he voisivat lähteä etsimään lähistön muurahaispesiä, kun Tuhi-Nalle työnsi kuononsa takaisin pesään.

"Teille varmaan maistuisi kulhollinen hunajaa, ennenkuin lähdette", huikkasi Tuhi-Nalle kavereilleen peruuttaessaan ulos pesästä sylissään kolme suurta hunajapurkkia. "Minä varasin meille kaikille yhdet kevään varalle", hän jatkoi.

Touhu-Taavo kiitteli vuolaasti Tuhi-Nallea hunajasta: "Tämä on kyllä paras yllätys, minkä olen ikinä saanut. Melkein kuin olisi taas joulu!" Äkä-Pussi taasen hyppi niin innoissaan tasatassua, että hankikanto petti hänen allaan ja Äkä-Pussi lensi päistikkää lumeen. Yltä päältä lumessakaan Äkä-Pussia ei harmittanut, vaan hänkin riensi noutamaan oman hunajapurkkinsa.

Tassujaan nuollen ja hunajastaan nautiskellen toverukset loikoilivat pesänsä ääressä koko pitkän päivän. Mutta vielä ei ollut kevät kovin pitkällä ja pakkasyö oli edessä, joten pesään käytiin auringon laskiessa. Enää karhutoverukset eivät kuitenkaan käyneet unille. Pesässä nalleja lämmitti Tuhi-Nallen kamomillatee ja yhdessä he pelasivat Mustaa Pekkaa läpi koko yön.

Harakka Hakkaraisen tuutulaulu

2010-02-22T18:27:00.001+02:00

Sinä talvena satoi lunta enemmän kuin edellisinä talvina yhteensä. Harakka Hakkarainen ei ollut harakanmuistiin nähnyt niin lumista talvea. Hakkaraisen päivät kuluivat luodessa lunta pesäpuusta ja ruokaa etsien. Kilpailu metsän viimeisistä antimista oli kovaa, sillä kaikki syksyiset ruokailupaikat olivat peittyneet metrin paksuiseen lumivaippaan. Silti Harakka Hakkaraisella ei ollut huolta. Hänen varastonsa riittäisivät kyllä kevääseen.

Monet Harakka Hakkaraisen toverit olivat lähteneet lunta ja kylmää karkuun kaupunkiin, mutta Hakkarainen ei kaupungeista perustanut. Metsä oli Harakka Hakkaraisen koti ja niin se tulisi aina olemaan. Oli sitten kylmä talvi tai lämmin kesä. Ja voi miten kaunis metsä olikaan, kun pakkanen ja lumi olivat huurruttaneet puut valkeaan vaippaansa.

Iltaisin, kun pimeä peitti oksiston ja puun latvasta saattoi ihailla kuun valaisemaa maisemaa ja ihmetellä taivaan tähtiä, Harakka Hakkarainen lauloi:

Nukkuu metsä, nukkuu maa
Pesissään on turvaisaa
Kuu vain kulkee kulkuaan
Metsän lapset unissaan

Kun on täällä pakkasyö
Yllä loistaa tähtivyö
Metsän kaikki asukkaat
On täällä kotonaan

(vaikka sävelellä Lapin äidin kehtolaulu)

Unten mailla

2010-01-18T21:19:00.001+02:00

Tuhi-Nalle halusi olla rohkea kuin Äkä-Pussi. Unten mailla Tuhi-Nalle ratsasti sinisille vuorille, seikkaili vihreällä merellä ja matkasi maailman ääriin. Yksin, urhoollisena ja ritarillisena, Otsona, metsän kuninkaana. Unissa ei koskaan tarvinnut pelätä vaaraa, koska milloin vain saattoi levittää tassut siivikseen ja lentää niistä pois.

Äkä-Pussi halusi olla näppärä kuin Touhu-Taavo. Unten tyyssija oli Äkä-Pussin itse rakentama linna, jonka jokaisessa huoneessa oli erilaisia laitteita ja vempeleitä. Äkä-Pussi osasi käyttää niistä jokaista ja loihti niillä yhä uusia ihmetyksiä linnan maille. Unissa oli aina aurinkoista, ja kaikki mihin Äkä-Pussi ryhtyi, onnistui mutkattomasti.

Touhu-Taavo halusi olla lempeä kuin Tuhi-Nalle. Unten kodissa Touhu-Taavo leipoi maailman parasta leipää, kasvatti onnellisia mehiläisiä ja keitti tuoksuvaa kamomillateetä. Metsän kaikki asukkaat pitivät Touhu-Taavosta ja hänen herkuistaan, ja Touhu-Taavo rakasti järjestää yltäkylläisiä kesäjuhlia ystävilleen. Unissa saattoi loihtia mansikkakakkuja, kinuskileivoksia ja suklaaunelmia ilman, että ne koskaan epäonnistuivat.

Niin näkivät nalletoverukset talviunta paksun lumipeitteen alla lämpimässä pesässä. Unelmoiden ja kevään tuoksua odottaen.

Karhujen joulu

2009-12-16T21:20:00.001+02:00

Joulun aikaan karhut nukkuvat talviunta. Tuhi-Nalle kaikista maukkaimmin. Touhu-Taavon rakentama pesä on vahva ja järkkymätön. Sinne ei kylmä viima pääse. Pesän pohjalla on havunoksia ja pehmeää sammalta. Siinä on toverusten mukava nukkua.

"Kop-kop-kop!"

"KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa toista silmäänsä. Tuhi-Nalle ja Äkä-Pussi nukkuvat. On ihan hiljaista, vain vaimea tuuli pesän ulkopuolella. Touhu-Taavo sulkee silmänsä ja kääntää kylkeä.

"KOP-KOP-KOP!!! KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa molemmat silmänsä ja kääntyy pesän ovelle: "Kuka siellä?"
Äkä-Pussikin on jo havahtunut horroksesta ja huikkaa unisena: "Menkää pois! Me ei osteta mitään."

"Kvaak! K-se on K-Hakkarainen täällä k-vaan päivää" kuuluu Harakka Hakkaraisen vaimea ääni oven toiselta puolelta. "K-se on k-joulu nyt!"

"Joulu... joulu... JOULU!!! Nytkö? Joko? Onko joulu nyt?" säpsähtää vihdoin Tuhi-Nallekin unesta ihmettelemään ja hätääntyy: "Eikai se joulu mennyt jo? Menikö se? Eihän?"

Touhu-Taavo avaa Harakka Hakkaraiselle oven ja päästää tuiskussa seisovan linnun sisään pesään. Hakkaraisen nokasta roikkuu jääpuikko ja sulat ovat lumen peitossa. "K-päivää pesään k-vaan" tervehtii Hakkarainen ja vastaanottaa haukotuskuoron. "K-se on kuulkaas k-joulu nyt."

"Joulu on taas, joulu on taas..." rallattelee Tuhi-Nalle ja nostaa teepannun esiin. "Nyt on kuuman kamomillateen ja joulupuuron aika" hän jatkaa ja alkaa valmistella karhujen joulua. Sammaleen alta hän pyöräyttää esiin myös parasta mahdollista hunajaa: Tuhi-Nallen erikoishyvää erikoiskukkasekoitusta - hienointa hunajaa.

Harakka Hakkaraisen kertoillessa talven kylmistä viimoista ja metsän tapahtumista, nallet asettuvat joulupuuron ja kamomillateen ääreen. Harakka Hakkaraisella onkin jänniä uutisia: Oravat ovat Hakkaraisen tietojen mukaan aloittaneet tammenterhoglögin keittämisen jo monta päivää sitten ja jouluaaton aamuna glögistä on ollut jo vähän riitaakin. Jänikset ovat taasen käyneet läheisellä maatilalla porkkanavarkaissa porkkanalaatikkoa varten, kun olivat syöneet omat porkkanavarastonsa loppuun jo marraskuussa. Joulunalusviikolla Hiiri Hiiroisen perhe järjesti jo perinteeksi muodostuneet joulumarkkinat kotitilan vilja-aitan alla. Joulumieltä on siis ihan koko metsän väellä.

Kun joulupuuro lämmittää jo karhujen vatsoja, Touhu-Taavo päättää lähteä haistelemaan lunta. "Saanpahan oikaista vähän pitkiä jalkojani, niin maittaa sitten kevättalven uni paremmin," hän sanoo ja iskee silmää Harakka Hakkaraiselle. "Kvaak, alkaahan k-tuo olla aika k-lähteä minunkin. K-hyvää joulua!" huikkaa Harakka Hakkarainen ja liihottaa Touhu-Taavon perään.

Äkä-Pussin ja Tuhi-Nallen siivoillessa jouluaterian jälkiä, ovelle koputetaan taas. "Kop-kop-kop! Onkos täällä kilttejä karhuja?" kuuluu matala, mutta tuttu ääni oven takaa.
"Se on Joulupukki!" huudahtaa Äkä-Pussi ja ryntää avaamaan oven syli täynnä lautasia. "Tervetuloa matalaan pesäämme," säestää Tuhi-Nalle.
"Voi voi, pienet karhuystävät," vastaa Joulupukki, "valitettavasti minä en ehdi jäämään luoksenne, sillä minulla on koko metsä ja kaikki maailman metsät kierrettävänä. Mutta tässä minä jätän teille lahjanne: Tuhi-Nalle, Äkä-Pussi ja Touhu-Taavo... Missäs on Taavo on? Annattehan tämän kuitenkin hänelle? Hyvää joulua!"
Ja niine sanoineen Joulupukki lähtee jatkamaan pitkää matkaansa.

Ei aikaakaan, kun Touhu-Taavo jo kolistelee ovella ja lunta turkistaan kopistellen hän astuu sisään talvipesään. "Sinä et tänäkään vuonna nähnyt Joulupukkia!" huudahtaa Äkä-Pussi. "Miten sinulla voikin olla niin huono tuuri?" ihmettelee Tuhi-Nalle ja jatkaa: "Mutta jätti hän sinulle sentään lahjan." Touhu-Taavo kuitenkin hymyilee ja kertoo, että hän on ehkä nähnyt Joulupukin vilaukselta kävelyllään.

Joululahjojen ympärille kerääntyneet karhut katsovat toisiaan, nyökkäävät yhteisymmärryksessä ja alkavat avata kukin omaa pakettiaan. Tuhi-Nallen paketista avautuu muhkea untuvatyyny. "Oijoi, tämä on niin ihana! Minä niin pidän pehmeistä tyynyistä ja pienistä nokosista," hän sanoo. Äkä-Pussin kääröstä taasen löytyy iso rasia karamelloituja vadelmia, joita parempaa herkkua Äkä-Pussi ei tiedä. Touhu-Taavon lahja on uutuuttaan kiiltävä työkalusetti. Juuri sellainen, josta Taavo on aina haaveillut.

Tyytyväisinä lahjoihinsa ja kamomillateen lämmittämin iloisin joulumielin, karhut käyvät takaisin nukkumaan. "Hyvää yötä!" sanoo Tuhi-Nalle. "Kauniita unia!" toivottaa Äkä-Pussi. Ja kun päät painuvat pehmeän sammalen syleilyyn, Touhu-Taavo sanoo "Hyvää Joulua ystäväni!"

Tontun työ

2009-12-11T17:54:00.001+02:00

Pitkä tontun matka

Korvatunturilta on

Korpiteitä kulkea

Mutta ei mahdoton

Kun ikkunasta katsoo

Kirjaa mieleensä sen

Jokaisen tonttu muistaa

Tapauksen pilkulleen

Jatkaa matkaansa ain

Joka kotiin ennättää

Joulupukille hän kertoo vain

Kelle lahjat määrätään

Äkä-Pussi ja vanhan myllyn kummitus

2009-11-22T22:04:00.000+02:00

Touhu-Taavon pihan perällä virtasi pieni vuolas puro, jonka varrella nallekaveruksilla oli joskus tapana käydä kalassa. Puron yläjuoksulla seisoi joskus ammoisina aikoina rakennettu mylly. Kauan sitten ihmiset olivat unohtaneet myllyn, eikä sitä käyttänyt enää kukaan. Vuosien saatossa myllyn lavat olivat lahonneet puron pohjalle ja sisällä kosteus ja talven pakkaset olivat halkaisseet toisen jauhinkiven. Silti Touhu-Taavo piti vanhan myllyn tunnelmasta ja viettikin monesti aikaansa siellä.

Eräänä päivänä Touhu-Taavo vei Äkä-Pussin tutustumaan vanhaan myllyyn. Ensin toverukset ihmettelivät vanhan myllyn kauneutta ja sitä, kuinka kukaan oli saattanut hylätä niin kauniin myllyn. Sen jälkeen nallet löivät leikkiä ja nauttivat myllyn takana kasvavan punaviinimarjapensaan antimista. Marjat olivatkin kasvaneet myllyn suojassa suuriksi ja mehukkaiksi.

Kun Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi olivat viimein lähdössä kotiin, katseli Touhu-Taavo kaiholla myllyä. "Siellä minä asustaisin," hän sanoi, "jos vain siellä ei pimeällä asuisi niitä kummituksia." Äkä-Pussi naurahti ja sanoi: "Eihän kummituksia ole olemassa! Pitäisihän sinun se tietää." Siihen Touhu-Taavo mutisi jotain epäselvää, raapien karvaisella tassullaan poskeaan, ja lähti kävelemään kotiin päin Äkä-Pussi kintereillään ihmetellen.

Meni päivä ja toinen, viikkokin vieri, mutta Äkä-Pussia vain vaivasi Touhu-Taavon toteamus myllyn kummituksista. Kumma juttu, Äkä-Pussi ihmetteli. Eihän Tuhi-Nallekaan uskonut kummituksiin, niin miksi sitten iso ja vahva Touhu-Taavo. Kului toinenkin viikko, ennenkuin Äkä-Pussi päätti lähteä tutkimaan myllyn arvoitusta.

Illan hämärtyessä, Äkä-Pussi kipusi sisään vanhan myllyn ovesta. Oven vieressä naulassa roikkui vanha myrskylyhty. Äkä-Pussi nosti lyhdyn naulasta ja heilutti sitä hieman. Siinä oli vielä nestettä. Taskustaan Äkä-Pussi kaivoi tulitikut ja pisti tulen lyhtyyn. Iloisesti liekki alkoi leikkiä pitenevissä varjoissa. Äkä-Pussi käveli ensin ympäri myllyä ja pysähtyi sitten vanhalle penkille istumaan. Oli aivan hiljaista.

Se siitä kummituksesta, Äkä-Pussi ajatteli. Ulkona alkoi olla jo melkein pimeää ja Äkä-Pussi päätti lähteä kotiin. Silloin katonrajassa narahti. Äkä-Pussi nosti myrskylyhdyn päänsä yläpuolelle, mutta sen valo ei riittänyt valaisemaan kattoparruja. "Höh," totesi Äkä-Pussi, "ainahan vanhat myllyt natisee". Silloin Äkä-Pussin yläpuolelta alkoi kantautua kymmenien siipien kiivas lyönti ja silmäkulmastaan Äkä-Pussi huomasi, kuinka tumma pilvi näytti laskeutuvan katosta kohti Äkä-Pussia.

Yhtään vitkastelematta Äkä-Pussi otti jalat alleen ja ampaisi juoksuun, mutta matkanteko loppui lyhyeen ovenpielessä, kun Äkä-Pussi kompastui korkeaan kynnykseen. Mukkelis-makkelis, Äkä-Pussi lensi päistikkää vanhan myllyn pihamaalle. Hetkeen Äkä-Pussi ei tiennyt, missä suunnassa on maa ja missä taivas. Toettuaan rytäkästä, Äkä-Pussi käännähti selälleen ja katsoi, kuinka häntä seurannut tumma pilvi lensi oviaukosta ulos, hajaantuen siitä eri suuntiin taivaalle, pois Äkä-Pussista.

Oli jälleen ihan hiljaista. Myrskylyhty oli sammunut ja Äkä-Pussi nosti sen pystyyn. Siihen ei enää saanut tulta. Äkä-Pussi nousi seisomaan ja katseli epäuskoisena ympärillään levittäytyvää kuun valaisemaa maisemaa. Ovenpielestä kuului heikkoa rapinaa ja lopulta: "Katos, katos! Eikai nuo pojjaat säikäyttäneet sua? Täällä kun ei pahemmin käy yövierait."

"Ku-kuka sinä olet?" kysyi Äkä-Pussi ja otti askeleen kauemmas. "Joo, katos, älä sää mua pelkää. Ne on, katos katos, nuo pojjaat niin innokkait lentäjiä. Katos, ku mä oon Lepa. Sommoro. Ei mua, katos, kannat pelätä." kuului vastaus ja ovenpielestä siirtyi kuun valoon vanha lepakko-vaari. "Mutta me tairettiin sust pistää ilmat pihal, katos katos!" lepakko-vaari jatkoi.

Huojentuneena Äkä-Pussi esitteli itsensä ja kertoi koko tarinan siitä, miksi hän oli tullut myllylle tähän aikaan illasta. "Anteeksi nyt kovin, kun minä teidän kotirauhaa näin häiritsin," pahoitteli Äkä-Pussi vielä lopuksi. Lepakko-vaarin kasvoille kaareutui samalla huvittunut, mutta myötätuntoinen ilme, kun hän totesi: "Tais katos nuo pojjaat säikäyttää sen sun kaveriski pahan päiväsest täsä yhren kerran. Katos, oli karhulla niin vikkelät koivet, ettemmä sitä kiinni saanu. Eikä se menny rähmälles, niinku sää." Lepakko-vaari naurahti toteamukselleen, eikä Äkä-Pussikaan voinut olla nauramatta.

Kuun valossa Lepa ja Äkä-Pussi juttelivat vielä tovin ja kun lepakko-vaari sitten lähti öiselle ruoanhakumatkalleen, Äkä-Pussi kääntyi vihellellen kohti kotia. Siinä tassutellessaan hän mietti, kertoisiko koskaan muille nalleille, mitä myllyllä oli tapahtunut.

Höpölöpöä

2009-10-23T18:04:00.000+03:00

Massu, tassu
Höpönassu
Huisin hassu

Hissun kissun
Liikun kiikun
Vilkun kilkun

Lissun nessu
Tepitessu
Hessun ressu

Pössön tössön
höpilössön
Höpö löpö, hups

Tuhi-Nallen kamomillatee

2009-09-30T21:13:00.002+03:00

Tuhi-Nallea ei koskaan väsyttänyt, kun oli kyse teekutsujen järjestämisestä. Mikään muu ei saanut Tuhi-Nallea niin pirteälle päälle, kuin kamomillatee ja hunajaleivät. Parasta teekutsujen järjestämisessä oli myös se, että niiden tiimoilta saattoi kutsua kylään hyviä ystäviä. Ja Tuhi-Nalle piti kovasti ystävistään Touhu-Taavosta ja Äkä-Pussista.

Nyt Tuhi-Nalle oli kutsunut ystävänsä sunnuntaiteelle kello yhdeksi. Jo aamusta saakka Tuhi-Nalle oli ahertanut keittiössään leipoen kuohkeaa leipää, ja harkiten, mitä hunajalaatua hän tällä kertaa tarjoilisi leipien päällä. Ja pian kaikki olikin valmista ja kello kukkui vasta kahtatoista.

"Ai-jai-jai!" haukotteli Tuhi-Nalle, "nythän minä ehdinkin ottaa pienet torkut". Ja sen sanottuaan Tuhi-Nalle nukahti isoon pehmeään laiskanlinnaansa.

KOP-KOP-KOP!!!

Tuhi-Nalle säpsähti hereille oven koputukseen ja vilkaisi kelloaan, joka näytti yhtä. Tuhi-Nalle riensi ovelle, jolla Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi odottivat. "Voi anteeksi ystäväiseni, tee ei ole vielä valmista! Minä katsos nukahdin tuossa toviksi", Tuhi-Nalle valitteli. Ystävykset tervehtivät Nallea sydämellisesti ja kertoivat, ettei se haittaa. Äkä-Pussi erityisesti halusi auttaa Tuhi-Nallea teen keitossa.

Kun Tuhi-Nalle nosti veden liedelle, Touhu-Taavo pahoitteli, ettei hän oikein pysty olemaan avuksi. Hän kertoi Tuhi-Nallelle, kuinka hän oli huvimajaa rakentaessaan lyönyt vasaralla sormeensa, joka oli edelleen kipeä. Hunajasalvakin oli päässyt loppumaan sitä hoitaessa.

"Ei huolta, ystäväiseni", tokaisi Tuhi-Nalle. "Minä annan sinulle uuden purkin hunajasalvaa varastostani. Pian tulee syksy ja alan taas keittää uutta salvaa, joten tarvitsenkin pian kaappiini tilaa uusille purkeille." Ja niin Tuhi-Nalle haki Touhu-Taavolle purkin salvaa ja alkoi hoitamaan tämän mustan kirjavaa peukaloa. Sillä aikaa Äkä-Pussi touhusi keittiössä kamomillateen ääressä.

"Nyt on teekin valmista" huikkasi Äkä-Pussi, kun toiset ilmoittivat olevansa valmiita peukalon hoidosta. Karhut kattoivat pöydän verannalle ja Tuhi-Nalle alkoi voidella tuoreita ja vielä hieman lämpöisiä leipiä hunajalla. Hunajapytyn kyljessä luki arvoituksellisesti: Tuhi-Nallen erikoishyvä erikoiskukkasekoitus - hienointa hunajaa. Kaikkien istahdettua pöytään, Äkä-Pussi kaatoi pannusta isot kupposelliset kamomillateetä jokaiselle.

Sniff, sniff - haisteli Tuhi-Nalle ja hörppäsi kupistaan kamomillateetä, muiden seuratessa hänen esimerkkiään. "Mutta mitä ihmettä tässä teessä oikein on?" parahti Touhu-Taavo kysymään, kun karhut yhdessä tuumin nyrpistelivät kuonojansa. "Niin, mitä sinä Äkä-Pussi tähän teehen oikein laitoit? Tämähän maistuu kamalalle", tivasi myös Tuhi-Nalle, joka liiemmälti maistelematta viskasi teet kupistaan kukkapuskan juureen.

Hädissään Äkä-Pussi ei osannut sanoa mitään, vaan kiiruhti keittiöön, josta palasi kantaen isoa lasipurkkia tassuissaan. "Tätä sokeriahan minä siihen lisäsin", sai hän lopulta sanottua. Purkin nähdessään Tuhi-Nalle purskahti nauruun. Hän nauroi ja nauroi niin kovasti, että Nallea ihan sattui mahaan, mutta hän ei vain voinut lopettaa nauramista.

Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi katsoivat toisiaan ihmeissään ja alkoivat tutkia purkin sisältöä. Touhu-Taavo otti muutaman sokerikiteen ja laittoi ne kielelleen. Ja välittömästi Taavonkin kasvoille ilmestyi huvittunut ilme ja hän alkoi nauramaan Tuhi-Nallen kanssa. Äkä-Pussin ei auttanut, kuin maistaa itsekin. Pian kaikki ystävykset nauroivat maha kippurassa Tuhi-Nallen verannalla.

Kun ystävykset vihdoin rauhouttuivat ja pitelivät mahojaan kovasta nauramisesta, Tuhi-Nalle totesi: "Ensinnäkin, minun erinomaisen kamomillateeni salaisuus ei ole sokeri, vaan juuri teehen soveltuva hunaja. Toiseksi, minulla ei edes ole sokeria! Mihin minä sitä tarvitsisin, kun minulla on hunajaa?"

Ja nauraen karhuystävykset veivät Tuhi-Nallen suolapurkin takaisin hyllyyn ja tämä keitti heille kaikkien aikojen makoisimmat kamomillateet.

Sormet ja varpaat

2009-09-12T10:57:00.001+03:00

Äiti kulta
Varpaita laski
Yksi kaksi kolme
Eipä riitä
Lisää on niitä
Kolme neljä viisi

Isä se vielä
Sormetkin laski
Yksi kaksi kolme
Onhan niitä
Muutama vielä
Kolme neljä viisi

Viisi tässä
Toiset nyrkissä
Kymmenen sormea
Viisi jalassa
Tuplat lahkeessa
Varpaita tasan sama

Touhu-Taavon poutapäivä

2009-09-06T10:45:00.004+03:00

Kukonlaulun aikaan Touhu-Taavon pihassa käy kova tohina. Aamuauringon ensisäteissä kostealla nurmikolla kimaltelee Touhu-Taavon työkalupakki ja iso laatikollinen uusia nauloja. Vihellellen Touhu-Taavo kantaa lautoja niiden luo.

"K-huomenta, kvaak", huikkaa paikalle lennähtävä Harakka Hakkarainen, kun Touhu-Taavo tiputtaa viimeiset laudat kasaan. "K-mitäs se K-taavo oikein k-rakentaa?"

Touhu-Taavo pyyhkäisee hikeä otsaltaan ja vastaa: "Huomenta Hakkarainen. Minä meinasin rakentaa huvimajan, kun etana tiesi eilen kertoa poutaa. Mutta kylläpä sinä Hakkarainen olet aikaisin aamulennollasi."

"K-taisi aurinko k-paistaa k-silmään", huikkaa Hakkarainen ja hypiskelee oksalta toiselle. "K-taidan jäädä k-tähän k-vähäksi aikaa vielä k-torkkumaan. "

Ja Harakka Hakkaraisen torkkuessa oksalla, Touhu-Taavo alkaa rakentaa huvimajaansa. Saha välähtee auringossa, kun laudat lyhenevät Touhu-Taavon käsissä sopiviksi. "Kop-kop-kop", sanoo vasara, kun Touhu-Taavo lyö uusia nauloja huvimajan rakenteisiin. Ja pikkuhiljaa laudoista alkaa hahmottumaan huvimaja ja iso naulalaatikko alkaa huveta. Mutta Touhu-Taavo on laskenut kaiken juuri tarkalleen riittämään huvimajan rakentamiseen.

Työn touhusta jo väsyneenä, mutta liian innokkaana lopettamaan, Touhu-Taavo vain jatkaa, mutta lyö väsyneenä vasaralla sormeensa. "AU-AU-AU!!!" hän huudahtaa tuskissaan ja vasara sekä iso nippu nauloja lennähtää Touhu-Taavon kädestä maahan. Punainen ja turvonnut peukalo vaatii Tuhi-Nallen antamaa hunajasalvaa ja Touhu-Taavo lähtee etsimään sitä mökistään.

Kun Touhu-Taavo vihdoin palaa takaisin työmaalleen, hän alkaa kerätä tavaroitaan pakkiin. Tänään hän ei enää halua naulata yhtään naulaa. Mutta missä kaikki naulat ovat? Maasta löytyy vain muutama naula. Kummallista, Touhu-Taavo ajattelee. Kun työkalut ovat takaisin pakissa, Touhu-Taavo vilkaisee naulalaatikkoon, joka onkin melkein tyhjä. "Mitäs tämä nyt on?" ihmettelee Touhu-Taavo jo ääneen. "En minä sentään kaikkia nauloja vielä ole käyttänyt!"

Silloin Touhu-Taavo alkaa katsella ympärilleen ja näkee Harakka Hakkarainen viheltelevän muina miehinä pesäpuunsa oksalla. Niinpä niin, keksii Touhu-Taavo ja kävelee Harakka Hakkaraisen pesäpuulle. "Hei Hakkarainen. Kuulitkos sinä uutisen, että kevätmyrskyn jälkeen järven rannasta oli löytynyt upeita sädehtiviä rantakiviä? Isot aallot olivat varmaan niitä nostanut järven pohjasta rannalle. Minä meinasin mennä niitä huomenna keräämään."

"K-jaa, k-vai niin. Onpas k-mielenkiintoista..." vastaa Harakka Hakkarainen. "K-vaikkei sillä, että k-minua sellaiset kivet ki-kiinnostaisi. Ei k-ne k-minua oikeastaan edes ki-kiinnosta", hän jatkaa. Touhu-Taavo kohauttaa olkapäitään, mutta kääntyessään pois huikkaa vielä: "Minä ainakin aion ottaa mukaan ison korin, että saan kaikki hienot kivet mukaani."

Touhu-Taavon lähdettyä Harakka Hakkarainen ampaisee lentoon. Touhu-Taavo seuraa Hakkaraisen lentoa niin kauan, että harakka on metsän takana ja kääntyy sitten takaisin pesäpuulle. Touhu-Taavo kiipeä puuhun ja löytää ison kasan nauloja pesästä. Mutta ei siinä kaikki. Pesässä on myös Tuhi-Nallen herätyskello ja Äkä-Pussin kadonneet avaimet. Tuhi-Nalle ottaa ne kaikki mukaansa, mutta jättää muut: hajonneen rannekellon, 20 sentin kolikon ja klemmarin.

Kun Harakka Hakkarainen vihdoin palaa, Touhu-Taavo seisoo mökkinsä edessä ja huudahtaa: "No löytyikö niitä kiviä?" Harakka Hakkarainen ei vastaa mitään, vaan lentää suoraan pesälleen, jossa hän kohtaa yllätyksen. "K-siis k-mitä? K-täältä on k-hävinnyt kaikki minun hienot...!" Harakka Hakkarainen huudahtaa, mutta nielee loput sanat huuliltaan ja alkaa lennellä ympäri puuta etsien aarteitaan.

Touhu-Taavo kävelee paikalle hymyillen ja kysyy: "Niin mitä sinä sanoit? Oliko niitä kiviä rannassa?" Harakka Hakkarainen katsoo Touhu-Taavoa ja tajuaa, että tarina sädehtivistä rantakivistä olikin keksittyä ja että Touhu-Taavo oli saanut hänet kiinni itse teosta. Syvään huokaisten Harakka Hakkarainen pyytää Touhu-Taavolta anteeksi.

Reilu kaveri, juuri sellainen kuin Touhu-Taavo on, antaa toisen heikkoudet anteeksi. Siksi Touhu-Taavo sanoo: "Jos minun uudet naulat sinua niin kovin miellyttivät, olisit vain reilusti pyytänyt. Olisinhan minä aina muutaman naulan naapurille antanut", naurahtaa Touhu-Taavo ja ojentaa yhden kirkkaan naulan Harakka Hakkaraisen nokkaan.

Illan pimetessä Harakka Hakkarainen istuu pesäpuunsa oksalla ja miettii. Aluksi hän on harmistunut, kun hänen hienot kiiltävät aarteensa ovat poissa. Mutta eiväthän ne olleet oikeastaan hänen. Ja eihän kukaan tykkää varkaista. Lopulta Harakka Hakkarainen ymmärtää, että kaikista kirkkain aarre onkin hänen naapurinsa ja ystävänsä Touhu-Taavo.

Äkä-Pussi ja marjavarkaat

2009-08-17T18:51:00.004+03:00

Oli aurinkoinen elokuun aamu, kun Äkä-Pussi yhdessä ystäviensä Touhu-Taavon ja Tuhi-Nallen kanssa lähtivät vadelmametsään. Iloisesti jutustellen ystävykset kulkivat läpi metsän pienen aukeaman laitaan. Siellä vadelmapuskat odottivat nalleja punaisenaan. Ei aikaakaan, kun Touhu-Taavon marjakorin pohjalla oli paksu kerros vadelmia, mutta Tuhi-Nalle aloitteli jo päiväuniaan.

Äkä-Pussi halusi kerrankin saada suurimman sadon, mutta tiesi Touhu-Taavon olevan kaikista nalleista nopein marjanpoimija. Äkä-Pussi keräsi ja poimi, tuhahteli vadelmanoksien teräville piikeille ja hypähteli puskalta toiselle aina isompien vattujen toivossa. Sinne tänne tipahteli marjoja korista Äkä-Pussin ravatessa puskasta toiseen.

Tovi jos toinenkin ehti kulua, ennenkuin Tuhi-Nalle huuteli Touhu-Taavoa ja Äkä-Pussia tauolle. Tietenkin Tuhi-Nallen höyryävälle kamomillateelle ja hunajaleiville. Tuhi-Nallen marjakorissa ei vielä ollut marjan marjaa, mutta Touhu-Taavon kori oli jo puolillaan puhtaita ja mehukkaita vadelmia. Äkä-Pussi katsoi koriinsa ja sekin oli jo melkein puolillaan marjoja, mutta myös lehtiä.

Tällä kertaa Äkä-Pussi kuitenkin halusi voittaa Touhu-Taavon. Puolikas hunajaleipä suunpielessään Äkä-Pussi jo kirmasi takaisin marjapuskaan. "Tässä on isoja ja tuossa... Ja tuon puskan takana on vielä isompia!" hän huudahti. Vatukossa temmeltäessään, Äkä-Pussi löi kuitenkin varpaansa kiveen. "Aijai!" ulvaisi Äkä-Pussi ja hyppi tasajalkaa. Vadelmia lenteli korista sinne ja tänne. "Sinä senkin kiven murikka!"

Äkä-Pussin öykkäröinnin päätti Tuhi-Nalle, joka huuteli ystäviään kotimatkalle. Kiukusta puhisten Äkä-Pussi saapui Tuhi-Nallen ja Touhu-Taavon luokse ja selitti, kuinka kivi oli aivan tahallaan asettunut siihen tassun tielle. Äkä-Pussin rauhoituttua ja tassun saatua Tuhi-Nallen salaista hunajasalvaa ja puhalluksen, Touhu-Taavo esitteli koriaan, joka oli täynnä vadelmia. Tuhi-Nallekin näytti koriaan, joka oli melkein puolillaan. Mutta kun Äkä-Pussi katsoi omaa koriaan, siellä oli marjoja ja lehtiä enää vain pohjan peitoksi.

"Kuka on varastanut minun marjani?" huusi Äkä-Pussi hyppien tasajalkaa. "Kuka on uskaltanut varastaa minun vadelmani?" Tuhi-Nalle ja Touhu-Taavo katsoivat toisiaan ja tirskahtelivat hyväntahtoisesti, mikä sai Äkä-Pussin vain raivostumaan enemmän. "Te veitte minun marjani!" hän huusi ja polki jalkaa niin, että tanner tömisi.

"Ei, ei me varastettu sinun marjojasi, Äkä-Pussi. Mutta katsoppa vähän ympärillesi ja sitten marjakoriisi. Maa on täynnä vadelmia ja korisi on nyt jo ihan tyhjä." rauhoitteli Touhu-Taavo. "Äkäillessäsi olet tiputtanut kaikki marjat koristasi." jatkoi Tuhi-Nalle ja osoitti maahan.

Äkä-Pussi katsoi jalkojensa juureen ja näki viimeisetkin marjansa maassa. "Voi ei!" huokasi Äkä-Pussi. "Kaikki se vaiva, ja nyt pitkin tantereita." Silloin Touhu-Taavo ojensi täyden korinsa Äkä-Pussille ja sanoi: "Sinä olit tänään paras kerääjä, mutta äkkipikaisuutesi veti sinusta pidemmän korren. Ota siis nämä. Minulla on jo varastossa kolme korillista vadelmia, jotka keräsin viime viikolla. Minä en enää tarvitse näitä lisää."

Ja niin Äkä-Pussi sai vadelmansa ja pienen opetukset äkkipikaisuudesta.

Tuhi-Nallen kalaretki

2009-07-10T21:24:00.004+03:00

Järvi oli rikkumattoman tyyni, kun Tuhi-Nalle haukotellen taapersi kohti rantaa. Aurinko paistoi koivupuiden oksistoissa. Sää oli lempeä. Juuri sellainen, mistä Tuhi-Nalle piti.

Tuhi-Nallen polku johti isolle laakealle kivelle. Sille Tuhi-Nalle kiipesi istumaan ja asetti repun viereensä. Repusta Tuhi-Nalle otti esiin eväänsä; ison termospullon kamomillateetä ja voipaperiin käärityt hunajaleivät. Tuhi-Nallen mielestä mikään muu ei ollut niin kivaa kalaretkissä, kuin eväiden syönti.

"Kuumaa, sanoi jänis joulupuurosta", pohti Tuhi-Nalle ääneen, kun kamomillatee höyrysi termoksesta kuksaan. Kamomillateen tuoksu sai aina Nallen haukottelemaan leveästi.

"Kraak-kraak! K-mikäs se k-niin Tuhi-k-Nallea k-haukotuttaa?", tuumi Harakka Hakkarainen koivun oksalta.

"Se on tämä kaunis ilta ja kamomillatee", vastasi Tuhi-Nalle ja alkoi kaivaa repustaan onkivehkeitä, "Ne tekee olosta niin kovin raukean".

"K-meinaatkos sinä k-kaloja k-narrata?", Hakkarainen kysyi.

"Jos ahti antaa, jos ahti antaa...", mumisi Tuhi-Nalle hörpäten kamomillateetä ja haukotellen makeasti.

Plumps kuului veden pinnasta, kun Tuhi-Nalle heitti ongenkoukun veteen ja kohoksi asetettu korkin palanen jäi kellumaan pinnalle. Tuhi-Nalle haukotteli, siemaili teetää ja mutusteli viimeiset palaset hunajaleivistään.

"Kylläpä tuo aurinko niin kirkkaasti paistaa. Taidanpa vähän lepuuttaa silmiäni", tuumasi Tuhi-Nalle ja heittäytyi selälleen kivelle.

Kraakkuen Harakka Hakkarainen nousi siivilleen ja lenteli toisten eväitä etsimään. Nallen kamomillatee ei Hakkaraiselle maistunut ja hunajaleivistä ei enää ollut jäljellä muuta kuin muisto.

Tuhi-Nalle maiskutteli huuliaan ja alkoi haaveilla isosta tärpistä ongessa. Iso ahven. Sellainen körmyniska oikein. Sellaisen Tuhi-Nalle halusi ja sellaisesta Tuhi-Nalle haaveili. Sellainen onkeen vielä joku päivä iskisikin, kunhan vain jaksoi tarpeeksi odottaa. Ja Tuhi-Nalle odotti.

MOLSKIS!

"Nyt tärppäsi", huudahti Tuhi-Nalle ja kiskaisi vavasta, kömpien samalla seisaalleen. Korkki oli painunut veden alle ja Tuhi-Nallen vapa taipui kaarelle. "Nyt tullee iso kala! Hieno kala", hihkui Tuhi-Nalle ja alkoi nostaa onkea vedestä.

Veden pinnassa vilahti valtava selkäevä. Niin suuri, ettei Tuhi-Nalle ollut koskaan niin isoa evää nähnyt. Tuhi-Nalle veti ja veti, mutta kala ei halunnutkaan nousta vedestä, vaan alkoi vetää Nallea kohti kiven reunaa.

"No johan on tärppi", ihmetteli Tuhi-Nalle ja veti vastaan niskakarvat hiestä kimallellen, "mutta sinähän et minulta karkuun pääse."

Tuhi-Nalle veti ja veti. Ja juuri, kun kala oli viimein nousemassa vedestä, löi se pyrstöllään pintaa:

LÄISKIS!!!

Huitoen ympärilleen Tuhi-Nalle heräsi kiveltä ilta-auringon viimeisiin säteisiin. Oli ihan hiljaista. Onki makasi kivellä juuri siinä, mihin Nalle oli sen jättänytkin ja korkki kellui hievahtamatta veden pinnalla.

Ei tärppiä. Ei isoa selkäevää. Pudistellen päätään ja hieroen unihiekkaa silmistään Tuhi-Nalle tajusi, että tuo suurista suurin tärppi olikin ollut vain makeaa kalamiehen unta.

Kasteessa

2009-06-06T18:02:00.001+03:00

Sait tänään nimesi. Sylissäni nukuit tyytyväisenä, vaikka pappi lotrasi kastevettä reiluin ottein. Työporukalla oltiin kyllä äänestetty 3-1 lukemin, että itkisit koko toimituksen. Jos niin olisi käynyt, papin verkkaiset sanat olisivat ehkä menneet siitä sekaisin. Sen verran äänekäs poika olet.

Kaikki meni siis hyvin. Vieressäni seisoi äitisi, jonka silmäkulmassa kimalsi pieni ilon kyynel. Kastepäiväsi oli todellinen onnen juhla.

Touhu-Taavo

2009-06-05T11:18:00.002+03:00

Touhu-Taavo on karhuista suurin
Jaksaa kaataa vaikka kivimuurin
Touhu-Taavo on sukua jääkarhuille
Ja tietenkin pikku-nikkareille

Touhu-Taavon tuvassa on pakkasta
Se pitää Touhu-Taavon aina toimessa
Touhu-Taavo rakentaa ja nikkaroi
Vasarat ne paukkuu ja laulu soi

Jos Touhu-Taavosta saat ystävän
Hän auttelee sua aina enemmän
Touhu-Taavon iglussa valmistuu
Leikkiautot, radat ja raketit kuun

Rukous kipeälle

2009-05-22T22:33:00.000+03:00

Mahaa kipristää,
satuttaa ja itkettää,
Kun on pipi mulla

Äitiä pelottaa,
Isi on huolissaan,
Kun on vaiva mulla

Pidä siis Luoja,
Minulle suojaa,
Ettei ole huolta,
Huomisesta

Äkä-Pussi

2009-05-13T18:47:00.003+03:00

Äkä-Pussi on pussikarhu
Joka äkämyksissänsä karju
Ei uskoisi sitä päältä
On ääni kuin ukkossäällä

Äkä-Pussi unohtaa hengittää
Punaisenaan huutaa ja känää
Ei uskoisi sitä äänestä
Että se lähtee juuri hänestä

Äkä-Pussin rauhoittajalle
Kiitos kuuluu, Tuhi-Nalle!
Ei uskoisi sitä millään
Äkä-Pussi kun kilteimmillään

Kauniin unen rukous

2009-05-11T11:44:00.000+03:00

Tyynyyn painan pienen pään
Kauniin unen yöllä nään

Sitten kun taas aamu saa
Pikkulinnut herätyksen laulaa

Ensivierailumme

2009-05-11T10:01:00.001+03:00

8.-10. toukokuuta vierailimme molemmat (kummitäti ja -setä) ensimmäisen kerran luonasi. Kummisetäkin taisi vähän ihastua. Olet niin kiltti pienokainen! Ruoka maistui sinulle ja sitähän riitti äitisi maitobaarissa. Ruokaa riitti myös aikuisille, mutta sen sijaan isäsi grillistä. Vierailit myös ensimmäisen kerran isovanhempiesi luona Riippakoivulla 10.5. äitienpäivänä.

Tuhi-Nalle

2009-05-07T14:10:00.002+03:00

Tuhi-Nalle on pieni karhunpoikanen
Tuhi-Nalle on aina uneliainen
Tuhi-Nalle elää pikkuisissa pojissa
Tuhi-Nalle on tervetullut joka kodissa

Tuhi-Nalleen rakastuu äiti ja isä
Siinä sivussa myös isoäidit ja isoisät
Tuhi-Nalle on tuttu kummeille ja naapureille
Muttei niinkään hammaslääkäreille

Tuhi-Nallea täytyy vähän paijata
Jos nallen unissa on suuria kontioita
Tuhi-Nalle kun jatkaa tuhinoitaan
On äidinkin helppo mennä nukkumaan

Pikku-Olavin rukous

2009-05-06T18:14:00.000+03:00

Päivä on täysi, yö kohta saa
Raskas on jalka ja mieli
Leikit illan uni voittaa
Hiljenee kehtoon jo pieni

Suojele Luoja, herkkää unta
Näytä unenvaltakunta
Varjele siellä vaaroilta lasta
Aamuun on pitkä matka

On iltasatujen aika

2009-05-05T18:50:00.001+03:00

Hei pikkuinen,

Kun luet tätä kirjoitusta ensimmäisen kerran, aikaa ja vuosia on ehtinyt kulua paljon. Noihin vuosiin tulee mahtumaan niin aurinkoisia kuin sateisiakin päiviä. Toivon ja uskon, että saamme viettää niitä päiviä myös yhdessä, vaikka asummekin kaukana toisistamme.

Kun kirjoitan tätä aloitusta, elämäsi on vasta alkanut, mutta ympärillesi on jo ehtinyt muodostua rakastavien ihmisten verkosto. Uskomatonta, eikö totta? Olet tänään 1 viikon ja 5 päivän ikäinen pikku-mies. Minut sinä ehdit valloittaa jo viikon ja päivän ikäisenä.

Haluat ehkä tietää, miksi aloin kirjoittamaan sinulle iltasatuja. Aivan aluksi, koko idea oli vain hetken päähänpisto. Aikaisemmin en ole kirjoittanut yhtään satua, vaikka kaikenlaista olenkin kirjoitellut. Tässä vaiheessa en siis vielä tiedä, tuleeko tästä projektista yhtään mitään, mutta yritetään. Toisekseen haluan jättää jälkeeni jotain konkreettista kummiudestani. Kun iltasadut on kirjoitettu, voimme pistää ne kansiin ja hyllyyn muistoksi - vaikka luettaviksi sitten sinun lapsillesi.

Iltasatuja ja muita tarinoita kirjoittelen siis sinulle, pikku-Olavi. Niitä äitisi ja isäsi voivat sinulle lukea, kunnes sadut on satuiltu loppuun.

Sylikummisi